Rosanna Haapala tarkastelee blogikirjoituksessaan Lapin sodan muiston politisoitumista 1960-luvun sanomalehtikirjoituksissa, jotka koskevat Norvajärvellä sijaitsevaa saksalaisten sotilaiden hautausmaata. Kirjoitus perustuu hänen tuoreeseen politiikkatieteiden graduunsa.
Kirjoitus tarjoaa kulttuurihistorian kannalta mielenkiintoisen näkökulman historiapolitiikkaan, historiakulttuuriin sekä historiakäsityksiin. Poliittisen historian emeritusprofessori Jorma Kalela on määritellyt nämä käsitteet seuraavasti teoksessa Jokapäiväinen historia (2001, 21), johon hän on laatinut aiheesta artikkelin:
Historiapolitiikassa on kyse historian käyttöä ohjaavista intresseistä, historiakulttuurissa historian käytön foorumeista sekä historiakäsityksissä historian käyttöä ohjaavista ja aktivoivista näkemyksistä.
Haapalan kirjoitus on yksi esimerkki siitä, miten ihmiset ja yhteisöt käsittelevät menneisyyttään ja minkälaista tulkintaa siitä rakentavat eri yhteyksissä, tässä tapauksessa sanomalehtikirjoituksissa.
Kuva: Tiina Harjumaa 26.4.2015.
Kiista Norvajärvellä – SKDL:n ja SKP:n lehdet saksalaisten sotilaiden hautausmaata vastaan
Rosanna Haapala
Norvajärven saksalaisten sotilaiden hautausmaa sijaitsee luonnonkauniilla alueella noin 18 kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta. 1950-luvun aikana paikalle koottiin saksalaisten ja suomalaisten yhteistyöllä yli 2500 toisessa maailmansodassa kaatunutta saksalaista sotilasta. Vierailijat kuvailevat näyttävän punagraniittisen kappelin tunnelmaa rauhalliseksi ja ajatuksia herättäväksi. Kun hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1963, ilmapiiri monumentin ympärillä oli kuitenkin varsin erilainen.
Kuva: Tiina Harjumaa 26.4.2015.
Norvajärven hautausmaa nousi etusivun uutiseksi heinäkuun 20. päivänä vuonna 1963 SKDL:n oululaisessa piirilehdessä Kansan Tahdossa ja SKP:n ja SKDL:n helsinkiläisessä äänenkannattajassa Kansan Uutisissa. Lehdet väittivät ”Länsi-Saksan natsien” olevan järjestämässä suurta mielenosoitusta Norvajärvelle. Kesän 1963 aikana Norvajärven monumenttia käsiteltiin lehdissä kymmenissä uutisissa sekä useissa pakinoissa ja mielipidekirjoituksissa. Lehdet vaativat vihkimistilaisuuden peruuttamista ja kaatuneiden lähettämistä Saksaan. Työläisten järjestöjen ja lähetystöjen vastalauseista huolimatta viranomaiset vakuuttivat tilaisuuden olevan harmiton eivätkä täten puuttuneet asiaan. Koska vastustus ei tuottanut haluttua tulosta, avajaisten yhteydessä järjestettiin mielenosoitus, jonne oli koottu yli 300 henkeä eri puolilta Lappia.
Olen käsitellyt aihetta pro gradu -tutkielmassani Haudattava hiljaisuudessa – Muistin politiikka Norvajärven saksalaisten sotilaiden hautausmaasta käydyssä lehdistökeskustelussa vuonna 1963. Keskityin tutkielmassani erityisesti siihen, millä tavalla Lapin sodan muisto politisoitui lehdissä käydyssä keskustelussa. Norvajärven kiistan aikaan Lapin sodasta ja Rovaniemen tuhosta oli kulunut miltei 20 vuotta. Jälleenrakennustyöt oli saatu valmiiksi 1950-luvulla, ja yhteiskunta oli palannut rauhan tilaan. Kansan Tahto (30.8.1963) ja Kansan Uutiset (30.8.1963) väittivät kuitenkin, että rauha oli helposti menetettävissä, jos saksalaisten annettaisiin taas päästä Suomessa valloilleen.
Kansan Uutisten (26.7.1963) mukaan ”Hitlerin fasistiarmeija jätti vajaat kaksikymmentä vuotta sitten Lapin maaperälle Norvajärven muistomerkkiä monin verroin kalliimmat, kauasnäkyvämmät ja muistettavammat muistomerkkinsä”. Monumentin sijoittamista sodassa lähes täysin tuhoutuneen Rovaniemen läheisyyteen kuvattiin tahdittomaksi, ja länsisaksalaisilta vaadittiin sotakorvauksia juhlallisuuksien järjestämisen sijaan. Sankarihautausmaa nähtiin vääränlaisena muistomerkkinä Lapin sodasta, sillä sen katsottiin laillistavan saksalaisten joukkojen toiminnan Lapissa.
Kuva: Tiina Harjumaa 26.4.2015.
Noottikriisi oli koetellut Suomen ja Neuvostoliiton välejä vain pari vuotta ennen Norvajärvestä käytyä keskustelua, ja kyseiset lehdet olivat Neuvostoliiton kaltaisesti vakuuttuneita Länsi-Saksan militaristista tavoitteista. Kansan Tahdon ja Kansan Uutisten julkaisemat kirjoitukset olivatkin vahvasti Neuvostoliiton ja Itä-Saksan propagandan sävyttämiä. Lehtien epäilyksen kohteeksi päätyivät niin hautausmaan perustajat, tilaisuuden järjestäjät kuin Lapissa havaitut länsisaksalaiset turistitkin.
Lehtien värikkäät väitteet saivat rovaniemeläisen Lapin Kansan sekä usean muun lehden puolustamaan muistomerkkiä ja järjestettävää tilaisuutta. Lapin Kansan (30.8.1963) mielestä hautausmaa oli vastalause sotaa ja natsismia vastaan, eikä eronnut merkitykseltään Suomessa sijaitsevista venäläisten sotilaiden hautausmaista. Lapin Kansan (17.8.1963) pakinoitsija Juho-Kustaa totesi: ”Mahtuuhan tämän maan kamaraan väkeä, entisiä vihollisiakin. Eivät he enää ole sen paremmin natseja kuin kommunistejakaan, hiljaisia poikia kaikki, osansa suurvaltojen armeijoissa loppuun suorittaneita.”
Muistomerkkiä puolustavissa lehdissä saksalaisia sotilaita ei kuvattu Lapin tuhoajiksi vaan entisiksi aseveljiksi. ”Tuntui vaikealta uskoa, että ne miehet olisivat oma-aloitteisesti toimeen panneet sellaisen tuhoamisen, mikä täällä tapahtui”, sanoi Lapin Kansan (24.8.1963) ”Sallalainen muistelee menneitä” -palstan kirjoittaja. Vaasa-lehden (14.8.1963) mukaan Saksan Lapin armeijan muodostivat pääasiassa itävaltalaiset alppijääkärit, jotka todennäköisesti joutuivat toteuttamaan tuhoamiskäskyjä vasten tahtoaan. Kansan Uutiset (18.8.1963) puolestaan väitti, että ”itävaltalaiset Suomen ystävät” oli ennen Lapin sotaa siirretty maasta pois ja että kaatuneet olivat myöhemmin paikalle tuotuja SS-joukkoja.
Muistomerkkiä puolustavissa lehdissä vainajien kunnioittamisen mainittiin olevan sekä suomalainen että yleismaailmallinen arvo. Lapin Kansan (7.8.1963) Juho-Kustaa piti politiikan tuomista tilanteeseen sopimattomana: ”Ihmetellä täytyy, että vainajatkin jo vedetään haudoistaan puoluepolitiikkaa palvelemaan. Sen on sentään melko lailla törkeää politiikantekoa.” Suomen Sosialidemokraatin (28.8.1963) pakinoitsija Simppa nosti esiin Suomessa sisällissodassa kaatuneiden haudoilla aikoinaan harjoitetun agitaation varoittavana esimerkkinä hautojen käyttämisestä ”poliittisen arkipropagandan” tekemiseen.
Norvajärvellä järjestetty vihkimistilaisuus osoittautui huhuista huolimatta vaatimattomaksi ja sisällöltään hengelliseksi. Lehtikirjoittelu laantui, kun muistomerkkiä ei purettu eikä tilaisuutta peruutettu vaatimuksista huolimatta. Kirjoittajien mielipiteet Lapin sodasta eivät kuitenkaan muuttuneet, ja esimerkiksi 1970-luvulla suunnitelma muokata Rovaniemen viimeisestä saksalaisajalta säilyneestä rakennuksesta sotamuseo sai kaupungin vasemmistosiiveltä samantyylistä vastustusta.
Norvajärven hautausmaasta kylmän sodan varjossa käyty kiista kiristi SKP:n ja SKDL:n kannattajien ja muiden poliittisten näkökantojen edustajien välejä. Ensin mainituilla oli Lapin sodasta ja Länsi-Saksan tavoitteista oma tulkintansa, jota monet muut eivät jakaneet. Muistomerkin vastustamista pidettiin tärkeänä, sillä kirjoittajat tiedostivat muistomerkkien vaikutuksen siihen, miten menneet tapahtumat muistetaan tulevaisuudessa. Norvajärven hautausmaasta käyty keskustelu osoittaa, että Lapin sota oli 1960-luvulla kiistanalainen aihe, jonka muistamiseen liittyi myös poliittisia intressejä.
Kuva: Tiina Harjumaa 26.4.2015.
Menneisyys elää meissä 