Kohtaaminen kuvassa. Riimin Annan henkilökuvan piirtyminen menneisyyden jäljistä

Christa Haataja ja Tytti Muurinen

Tunnustelevat viivat valkoisella maalauspohjalla ovat kuin polkuja kartalla. Ne piirtävät esiin reittejä mutta eivät vielä kerro millaisessa maastossa liikutaan. Valkoinen pohja on vaiti, se antaa tilaa tulkita ja etsiä suuntaa. Hiljalleen kuva kuitenkin alkaa hahmottua, sillä taustatyö ja tutkimus ovat antaneet varmuutta valintoihin. Matka näkymättömään menneisyyteen jäljentyy kuvaksi, tuntematon saa lopulta tunnistettavan muodon, mutta voiko menneisyys näyttää tältä?

Luonnosteltu kuva esittää Riimin Annaa, vanhoissa tarinoissa ja paikoissa yhä elävää historiallista henkilöä. Kirkonkirjojen mukaan hän syntyi vuonna 1772 Kittilän Kelontekemässä, poropaimentolaisen Henrik Riimin ja tämän puolison Carinin tyttökatraaseen. Annan vanhemmat olivat muuttaneet alueelle joitain vuosia aikaisemmin Rautusvuomasta, nykyisen Kiirunan läheltä.

Kasvot on kohdistettu suoraan eteenpäin, kohti katsojaa. Ikään kuin menneisyys olisi meitä vastassa. Kasvot eivät kuitenkaan koskaan aikaisemmin ole kuuluneet kenellekään. Ne ovat syntyneet nyt, yhdistellen vanhoista valokuvista poimittuja piirteitä, jälkipolvien näköisyyttä ja tarinoiden luomaa mielikuvaa.

Valkoinen tausta on vaihtunut veden väreihin, joista hahmo näyttää aavemaisesti liukuvan esiin. Se katsoo vielä utuisin silmin, vakavana mutta jo voimaa uhkuen. Jossain tuolla syvyydessä on piilossa eletty elämä.

Riimin Anna kuvataan kertomuksissa vahvana ja toimeliaana naisena. Muistitietoa tukevat myös käräjäpöytäkirjat, joiden kautta piirtyy kuva itse asioitaan ajavasta poronhoitajasta. Riimin perheen kerrotaan olleen hyvin toimeentuleva ja porojen perheen omaisuuden perusta. Porojen paimennus vaati koko perhekunnan osallistumista, mikä varmasti vaikutti myös siihen, että Annan isosiskojen, Marian ja Elsan avioituessa vävyt tulivat osaksi poroperhettä. Annan elämän alkupuolen maisemat piirtyvät Kittilän ja Sodankylän väliseen maastoon, Porkosen erämaahan ja Lomajärven ympäristöön, jossa yhä on useita Riimi-alkuisia paikannimiä.

Annan Carin-äidin kuoltua vuonna 1790 ja Henrik-isän avioiduttua uudelleen hieman myöhemmin Anna lähti Lomajärveltä kohti etelää. Hän kuljetti poronsa aina Naarmankairaan asti, vanhan Lapin rajan toiselle puolen, yli sadan kilometrin päähän. Anna oli tuolloin noin 25 vuoden ikäinen, vielä naimaton ja lapseton. Muu perhekunta jäi palkimaan tutuille sijoilleen.

Kasvojen antamisessa menneisyyden ihmiselle on kyse hyvin herkistä, eettisesti vaativista valinnoista. Me emme voi tarkistaa, haluaako henkilö tulla kuvatuksi tai millaisena hän toivoo itsensä esitettävän. On meidän ratkaisumme nähdä hänen historiansa merkityksellisenä ja esittämisen arvoisena. On meidän ratkaisumme kertoa hänen tarinaansa kuvilla. On meidän vastuullamme tehdä se arvokkaasti, elettyä elämää kunnioittaen ja hyvän tahdon ohjaamana.

Ei ole tarkkaa tietoa siitä, milloin Riimin Anna Naarmaan asettui asumaan, mutta avioliiton hän solmi javaruslaisen Olof Suopangin kanssa tammikuussa 1808, 36-vuotiaana. Vastavihitty ylkä oli 12 vuotta morsianta nuorempi. Saman vuoden huhtikuussa Anna synnytti ensimmäisen lapsensa, pojan, joka sai äidin isän mukaan nimekseen Henrik. Vuotta myöhemmin perhe kasvoi tyttärellä, joka nimettiin molempien isoäitiensä mukaan Cariniksi. Perhe eli paimentaen porojaan, asettuen ainakin hetkittäin Kullelammin rantamille, jossa yhä tunnetaan Kotakenttä ja siihen liittyvä tarina Kemijärven viimeisestä kotalappalaisesta, Riimin Annasta.

Anna synnytti Henrikin ja Carinin lisäksi vielä neljä lasta, joista kaksi poikaa ja yksi tyttö menehtyivät aivan pieninä, ja vain viimeisenä maailmaan saapunut Anna Maria kasvoi sisarustensa kanssa aikuisikään. Annan äitiyteen kuului, ajalle tyypillisesti, useammankin pienokaisen menetys.

Muutama vuosi kuopuksen syntymän jälkeen Annan isä, Vanha Riimi menehtyi. Liekö asialla vaikutusta, mutta Anna ja Olof päättivät samana vuonna ostaa itselleen Majavajärven rannalta tilan, vain lyhyen matkan päästä Kullelammilta. Tilalle hankittiin lehmiä ja lampaita, joita hoitamaan tarvittiin apuväkeä, sillä poronhoito jatkui edelleen perheen elinkeinona. Porot muodostivat yhä merkittävän osan perheen omaisuudesta. Olofin sisko perheineen asettui avuksi tilanhoitoon.

Asiatiedot mutta myös niiden puuttuminen rajaavat ja muokkaavat kuvaa. Olemassa olevan tiedon varassa teemme silti tulkintoja, maalaamme mielikuvia ja mahdollisuuksia. Yksityiskohtien esittäminen haastaa; voimmeko väittää asioiden olleen näin? Mistä tiedämme niiden olleen noin? Mihin perustamme valintamme ja väitteemme, kun haluamme olla mahdollisimman uskollisia tutkimuksen esiin tuomalle tiedolle, joka ei kuitenkaan paljasta kaikkea.

Me emme näe menneisyyteen sellaisena kuin se on ollut, emme voi astua sen näyttämölle. Meidän paikkamme on katsomossa, joskus lähempänä lavaa, joskus kauempana. Voimme eläytyä mutta emme elää mukana, sillä meidän aikamme on toinen.

Riimin Annasta ja hänen perheestään on vanhojen asiakirjojen ja muistitiedon lisäksi säilynyt myös aikalaismuistiinpanoja. 1820-luvulla nuori kirkkoherra Jacob Fellman tallensi havaintojaan Lapinmaan oloista kierrellessään työnsä puolesta paikallisten parissa. Muistiinpanoihinsa hän merkitsi tuolloin kaksi Riimin Annan joikua. Toinen niistä kertoo kahden suuren noidan, Päiviön ja Torajaisen taistelusta peuralaumasta. Fellman oli lisännyt tähän yhteyteen kommentin, jonka mukaan Anna oli todennut itse polveutuvansa Päiviöstä. Hän myös kertoi Annan olevan poronomadin vaimo. Tapaamisen on siis täytynyt tapahtua ennen vuotta 1824, ennen kuin Anna jäi leskeksi. Olof Suopang kuoli nimittäin tuona vuonna äkilliseen sairaskohtaukseen, vain 40 vuoden ikäisenä. Anna jäi yksin lasten kanssa.

Kasvojen muoto ja sen yksityiskohdat on valittu esitettäväksi mahdollisimman realistisesti, sillä kuvan tehtävänä on esittää tiettyä menneisyyden henkilöä. Luonnollisen mallin puuttuessa näköisyys on tutkimuksen ja tulkinnan tulos, johon osansa ovat antaneet kuvan käyttöön liittyvät tavoitteet. Kuvaan syntyneen naisen katse on suora ja vilpitön. Se kohtaa katsojan uteliaana ja häpeilemättä. ”Tässä olen”, se kuiskaa äänettömästi. Muuta kieltä ei ymmärtämiseen tarvitakaan.

Henkilökuvalla haluamme osoittaa, että tätä historiaa tarkastellaan todelliseen elämään liittyen, todellisen ihmisen jälkiä seuraten. Pieni historia on aikaan katsomista, ihmisen kautta.

Leskeksi jäätyään Anna luopui Majavaniemen tilasta ja jatkoi elämää paimentaen sekä lapsiaan että porojaan. Poronhoito takasi riittävän toimeentulon, eikä hänen tarvinnut avioitua uudelleen selvitäkseen lastensa kanssa. Lapin kyliä ja kiveliöitä 1920-luvulla kiertänyt ja muistitietoja paikallisilta kerännyt Samuli Paulaharju kertoo Lapin muisteluksia -teoksessaan Riimin Annan leskenelämästä seuraavasti: ”Äijänsä kuoleman jälkeen hän vävyineen, Ylinamman Matti oli nainut Anna-Maijan ja Perunkajärven Kulppi-Aapo Kaijan, raitoi tuhatpäistä tokkaansa kesät talvet metsiä kierrellen, vasoitti ja lypsi poroja ja puserteli juustoja, parituhattakin syksyn kuluessa. Villipeurojakin, joita silloin vielä kiveliöissä liikkui, muori joskus heitteli kiinni, hiipien kesyn poron varjossa lähelle ja sitten kärhäyttäen suopungin villiporon kaulaan. Mutta kerran poronvasoituksessa Jouttipalolla kevätsulilla muori vilustui, ajettiin ahkiolla kipeänä kotiin ja kuoli jo seuraavana päivänä. Siitä on kulunut jo noin 70 vuotta.”

Vanhan poroemännän elämä päättyi 79-vuoden ikäisenä keväällä 1851. Yli puoli vuosisataa hän oli poroineen ja perheineen kulkenut Naarman kairoissa jättäen jälkeensä monia tarinoita ja tarinoihin liittyviä paikkoja. Mutta yhtään kuvaa ei hänestä ole jäänyt.

Riimin Annaan liittyvä kulttuurihistoriallinen tutkimus on antanut lähtökohdan Tytti Muurisen ja Christa Haatajan yhteiselle projektille, jossa historiatiedon visuaalista esittämistä on tarkasteltu käytännön toiminnan tasolla. Tutkimusprojekti liittyy Muurisen Pro gradu -tutkielmaan ja Haatajan väitöskirjatyöhön.

Projektissa kuva-aiheita käsiteltiin Riimin Annan elämästä nousseiden teemojen mukaan, kohdistaen huomiota erityisesti sellaisiin aiheisiin, joita on vaikea tai jopa mahdoton esittää kirjallisesti. Syntyneitä maalauksia ja luonnoksia on esillä 30.4.-9.5.2019 välisenä aikana, ”Anna elää” -näyttelyssä Lapin yliopiston Galleria Kajossa (F-talo, 4. krs).

Advertisement

Yksi vastaus artikkeliiin “Kohtaaminen kuvassa. Riimin Annan henkilökuvan piirtyminen menneisyyden jäljistä

  1. Mielenkiintoista tietoa Riimin Annasta, äitini Majava-suvun yhdestä kantaäidistä.

    Henkilökohtaisesti haluaisin tietoa Annan äidin Carinin ruotsalaisesta suvusta!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s